Ihan hurjasti on tapahtunut sitten viime päivityksien! Vuosi 2020 meni aikamoisissa poikkeusoloissa läpi, jokainen varmasti ymmärtää mitä tarkoitan! Korona vuosi kuitenkin jatkuu vielä 2021 alussakin.

Heinäkuussa 2020 syntynyt pentue oli hyvin ihastuttava. Kaikille pennuille löytyi ihanat kodit, yksi nartuista jäi kotiin kasvamaan ja elelee nyt äitinsä ja Martta-tädin seurana. Alli on todella lupaava harrastuskoiran alku, katsotaan mitä tulevaisuus tuo sen kanssa tullessaan.
Tulevaisuuden pentusuunnitelmat on täysin avoinna. Kannattaa seurailla loppuvuodesta pentuja-sivua, päivittelen sinne tulevia suunnitelmia mikäli niitä tulee. Suuren pentukysynnän vuoksi en ota tuleviin pentueisiin etukäteisvarauksia. Pennuille katsotaan kodit vastaf 5-viikosta eteenpäin (mielellään vasta lähellä 7-viikkoa), ennen sitä en voi kenellekään pentua luvata. Haluan varmistua, että juuri oikea pentu pääsee sille sopivaan kotiin, sen vuoksi haluan katsoa pentujen luonteiden kehitystä rauhassa.
Osassa linjoja on herännyt sappien osalta huolta (mucoselesta). Tämän vuoksi päätin, että meillä tullaan jokainen jalostukseen kaavailtu narttu sappiultrauttamaan ennen jalostusta. Tämän jälkeen, mikäli sappi on terve, tullaan jatkossa ultraus uusimaan noin 5-vuotiaana uudelleen ja tästä edetään tilanteen mukaan. Kantanarttumme Elviira ja Martta kävi sappiultrassa 03/2021, kummankin kanssa jalostus suunnitelmat voi jatkua 😉
Jouduimme alkuvuodesta 2021 saattelemaan surunmurtamina meidän Bullmastiffi veteraanin, Mollyn viimeiselle leposijalleen. Mollylta löytyi keuhkoista laajalle edennyt kasvain. Koti ilman isoa vahtia tuntuu todella tyhjältä.
Harrastuksia jatkamme shelttien kanssa koronasta huolimatta. Kisoja toki ei nyt ole, mutta toivotaan, että tilanne joskus helpottuu ja niihin tulevaisuudessa tullaan taas pääsemään. Mukavaa alkanutta vuotta jokaiselle, pysykää terveenä!
Päivitämme aktiivisesti instagram tiliämme, joka on: @hellfoxshelties , tervetuloa seuraamaan kuulumisiamme sinne! 🙂